Numerouudistus on nyt saatu kokea ja lakiuudistus on tullut voimaan kaikessa ankaruudessaan.
Mutta kuten odottaa sopii niin asioista tiedottaminen laahaa pahasti perässä jos ylipäätään tiedotetaan.
ARAn sivuilla (ja myös aso-toimijoiden ) on teksti (alla oleva on lainattu HASOn sivuilta ja siitä on poistettu ylimääräistä)
”Järjestysnumero on asunnon hakijakohtainen ja koskee koko perhettä. Asunnon hakijalla tai asunnon hakijaperheellä voi olla vain 1 voimassa oleva numero kerrallaan.”
Toki tuo teksti on numeronhakuohjeessa, mutta siinähän sanotaan ihan selvästi, että asunnon hakijalla tai asunnon hakijaperheellä voi olla vaan 1 voimassa oleva numero. Eli kun perhe hakee asuntoa on heidän valittava joukostaan se jonka numerolla haetaan ja muut joutuvat deletoimaan numeronsa. Voisin olla vakavasti sitä mieltä ettei edelläoleva pidä paikkaansa.
HASO on laittanut hakulomakkeeseensa valinnan jossa voi laittaa ruksin kohtaan haen kohteen sisäisesti joten siinä suhteessa ainakin asia on edennyt. 1.9. tuli voimaan vapautuvaan asuntoon kohteessa jo asuvan asukkaan etusija ulkopuoliseen hakijaan nähden. Tämä taitaa aiheuttaa asuntojen uusjaon kun asunnonvaihto kohteen sisällä helpottuu eli elämäntilanteen muututtua asuntoja vaihdetaan pienempiin/suurempiin tai alakerroksista muutetaan ylempänä vapautuviin. Ja toisinsanoen kun kohteessa vapautuvaan asuntoon on ensin tehty sisäinen muuttorumba se loppullisesti vapautuva asunto jota tarjotaan ulkopuoliselle on on se ”115 neliöinen ensimmäisestä kerroksesta”
HASO on lyhentänyt hakuaikoja joiden toivotaan nopeuttavan hakuprosessia.
Jonotusnumeroiden vanhenemisesta ei ole kukaan kertonut tarkempia yksityiskohtia.
Laista löytyy kohta ”Järjestysnumero on voimassa kaksi vuotta sen antamispäivästä” ja ”Jos asunnon hakemiseen on asetettu määräaika, järjestysnumeron tulee olla voimassa, kun hakemus tehdään.”
Kysymys kuuluukin, että mitenkä hoituu esim. Jätkäsaareen rakentuvan HASOn haku nyt syksyllä jos haku on esim. joulukuussa 1.-20. päivä jolloin vanhat numerot ovat vielä voimassa, mutta tarjoukset lähtee vasta vuoden 2024 puolella. Lain mukaanhan vanhat numerot eivät ole voimassa enää 2024 eli jos kohdetta voi hakea vaan yhdellä numerolla niin hakija joutuu miettimään hakiessaan tuleeko tarjous vuoden 2023 puolella vai ei. Ja toisaalta jos tarjous tulee vuoden 2023 puolella mutta tarjoukseen vastaaminen menee 2024 puolelle niin saako sillä vanhalla numerolla vielä asunnon vai vanheniko numero kesken prosessin. Jos kohteita voisi hakea siirtymäajalla kahdella numerolla niin tämä ratkaisisi osan ongelmista.
HASO verkkosaaren tontilla näyttäisi olevan jo sokkelin valumuottien asennus meneillään eli tästä voisi päätellä, että haku olisi vielä 2023 joten vanhoilla numeroilla olisi ensimmäinen hakukierros.
HASO Tongankujan tontilla on paalutus vielä käynnissä eli tämäkin voisi tulla hakuun vielä 2023 puolella.
HASO voisi kyllä antaa tarkemmat ohjeet vanhojen numeroiden poistumisesta eli voiko käydä esim. niin että saa tarjouksen asunnosta vuoden 2023 ja hyväksyy tarjouksen 2023 mutta asumisoikeussopimuksen allekirjoitus venyy 2024 puolelle niin onko vanha numero jo mitätöitynyt ja tarjotaanko asuntoa nyt uudestaan vaan uuden numeron haltijalle.
Uudet numerot muuttavat tulevaisuudessa asunnonhakemista eräänlaisiin 2-vuoden jaksoihin. Nyt 1.9. hyvän numeron saaneet voivat haaveilla halutuista kohteista jo heti 2024 puolella, mutta jatkossa käy niin, että sillä 2-vuoden numerolla saa suositusta kohteesta asunnon vain 2-vuotisen jonotuksen viime hetkillä eli se on päivistä kiinni. Kun hakee uutta numeroa vaikka 1.2.2024 niin sillä numerolla saa kyllä asunnon kohteesta joka ei muille kelpaa, mutta haluttuihin kohteisiin sillä pääsee vasta tammikuussa 2026 jos sellaisia kohteita sattuu tulemaan silloin hakuun.
Tällä hetkellä numeroita on haettu kaiketi vajaa 20000 ja tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että jatkossa numeroita haettaisiin joka päivä noin 50 kappaletta niin se tarkoittaa sitä, että jos haluttu kohde tulee hakuun silloin kun numerosi vanhenee 2-viikon päästä on silloin pienmpiä numeroita voimassa noin 700. Viikko numeron vanhenemiseen on pienempiä numeroita vielä 350 ja kaksi päivää numeron vanhenemiseen on silloin vielä 50 pienempää numeroa voimassa ja 50 numeroa jotka on haettu samana päivänä kuin omasi eli kannattaa tulevaisuudessa tehdä se numerohaku klo 00:00 jotta saa kyseisen päivän pienimmän numeron.
Tämän takia olisi syytä että ARA/asotoimijat antavat tarkat ohjeet siitä miten vanhenevat numerot käyttäytyvät missäkin tilanteissa koska kuten tuli jo todettua se tulee olemaan päivästä tai ehkä jopa tunneista kiinni saako asunnon vai meneekö tuntia aikaisemmin numeron hakeneelle. Jä tämä edellämainittu koskee siis sellaisia kohteissa joissa ennen on tarvittu 90-luvulla saatu numero.
PS. meinas unohtua. HASO ei ole ihmeemmin avannut tätä uutta kohteiden tasausta eli kuin paljon se muuttaa uusien kantakaupungin kohteiden k-vastikella varrattuna vanhoihin kaukana keskustasta oleviin kohteisiin. Tasaus aloitettiin tänä vuonna ja sen kesto 5-vuotta. Ensimmäisenä vuonna tasauksen vaikutuksen arviointia vaikeutti se seikka, että samaan aikaan nousivat korot ja muut kustannukset.
Juuri nyt budjetteja laaditaan ja ensivuoden k-vastikkeiden tasot paljastuvat saadaan paremmin selville tasauksen vaikutus ja jos ne suositut kohteet Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa kallistuvat huomattavasti laita-alueiden vanhoihin kohteisiin nähden saattaa halukkuus entisiin suosikkikohteisiin vähentyä